Tornator henkilöstö

Tornator henkilöstö

Tornator Metsätaloutta ja puuntuotantoa

Konsernin liikevaihto oli vuonna 2018 n. 113 miljoonaa euroa vuodessa ja metsäomaisuuden arvo on noin 1,6 miljardia euroa. Konsernissa on töissä noin 180 henkilöä, joiden lisäksi yhtiö työllistää urakoitsijoita ja sopimusyrittäjiä yli 1 000 henkilötyövuoden verran. Tornator on julkinen osakeyhtiö ja sen pääomistajia ovat suomalaset eläkevakuutusyhtiöt ja Stora Enso. Tornatorin tehtävänä on luoda kestävää hyvinvointia metsästä.

Yritystiedot

Yhtiön hallitus ja toimitusjohtaja Sixten Sunabacka ovat yhteisymmärryksessä sopineet, että hän jättää nykyiset tehtävänsä. Sunabacka tukee muutoksen toteuttamista ja jatkaa yhtiössä senior adviserina vuoden 2019 loppuun asti.

”Olemme pystyneet yhteistyössä kasvattamaan ja monipuolistamaan yhtiötä voimakkaasti viime vuosina. Vuoden alusta voimaan tullut pitkän aikavälin strategia antaa Tornatorille hyvät mahdollisuudet kehittyä jatkossakin. Toivotan uudelle toimitusjohtajalle ja pitkäaikaiselle työparilleni menestystä hienon yhtiön johdossa” sanoi Sixten Sunabcka.

LÖYSITKÖ VIRHEEN?

“Päivityksiä ei tehdä vain päivityksen vuoksi, vaan niiden tarkoitus on luoda parhaat mahdolliset puitteet työnteolle. Meille Tornatorissa on tärkeää, että it-ympäristömme on ajan tasalla, ja mahdollistaa uudet toimintatavat ja liiketoiminnan kehittämisen. Työntekijämme ovat tottuneita teknologian käyttäjiä, minkä uskon olevan suuri syy valtavan päivitysurakan sujuvaan läpivientiin”, Rieppo kiittelee.

Tornator henkilöstö

Foorumi

Tornator Timberland –konserniin kuuluvat emoyhtiön Tornator Oyj:n lisäksi Tornator Eesti Oü (100,0 %) ja Romaniassa SC Tornator SRL (100,0 %) ja Oituz Private Forest District SRL (100,0%). Lisäksi konserni hankki tilikauden aikana kokonaan (100 %) omistukseensa alun perin osakkuusyhtiöinä olleet tuulipuistoyhtiöt: Lavakorven Tuulipuisto Oy, Maaselän Tuulipuisto Oy, Martimon Tuulipuisto Oy, Niinimäen Tuulipuisto Oy ja Pahkavaaran Tuulipuisto Oy

Tornatorilla vauhdikas alkuvuosi

Metsätalousyhtiö Tornatorin alkuvuosi sujui kasvun merkeissä. Tammi-kesäkuun liikevaihto nousi neljänneksellä 52 miljoonaan euroon, josta puun luovutusten osuus oli 50 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen nettotulos oli 22 miljoonaa euroa, kasvua kertyi peräti 46 prosenttia. Puun luovutusten määrä kohosi 1,7 miljoonaan kuutioon, mikä on 300 000 kuutiota enemmän kuin vuotta aiemmin.

Tornator henkilöstö

Perustiedot

"Viisi vuotta sitten aloittaessani työ- ja elinkeinoministeriössä metsäalan strategisen ohjelman johtajana, minulta tivattiin alati, että jääkö puulle enää muuta kuin energiakäyttö. Nyt ollaan huolissaan siitä, riittääkö puuta kaikkiin uusiin biotalouden investointeihin. Näin nopeasti voi toimiala kääntyä kasvuun, kun sille luodaan edellytyksiä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla."

Tornator henkilöstö

Referenssejä.  

2 Tornator METSÄTALOUDEN ARVOSTETTU OSAAJA Metsää kestävästi hyödyntävä yhtiö, jonka omistuksessa on yli hehtaaria metsää Suomessa, Virossa ja Romaniassa. Yhtiön ydinliiketoimintana on puun tuottaminen ja hakkuuoikeuksien myynti. Tornator myy myös tontteja ja maa-aineksia. Tornator on Suomen kolmanneksi suurin metsänomistaja.

Tornator henkilöstö

Hakulomake

VVO-yhtymä Oyj on Suomen suurin markkinaehtoinen, yksityinen vuokranantaja, joka on tarjonnut 46 vuoden ajan monipuolista ja vaivatonta vuokra-asumista. Asuntovalikoima on laaja. Konserniin kuuluu lähes 41 000 vuokra-asuntoa eri puolilla maata. Markkinaehtoisia Lumo-asuntoja on yhteensä lähes 27 000 ja omakustannusperusteisia VVO-asuntoja lähes 14 000. Konserni työllistää noin 360 asumisen ammattilaista. lumo.fi, vvo.fi

Tornator henkilöstö

UPM vuosikertomus 2017

UPM Biorefining muodostuu sellu-, saha- ja biopolttoaineliiketoiminnoista. UPM:llä on kolme sellutehdasta Suomessa sekä sellutehdas ja puuviljelmät Uruguayssa. UPM:llä on Suomessa neljä sahaa. UPM:n puupohjaista uusiutuvaa dieseliä valmistavan biojalostamon toiminta pääasiassa pehmo- ja erikoispapereiden sekä kartongin tuottajat selluteollisuudessa, polttoainejakelijat biopolttoaineteollisuu­ dessa sekä rakennus- ja puusepänteollisuus sahatavarateollisuudessa. käynnistyi vuoden 2015 alussa. UPM Biorefiningin asiakkaita ovat

Tornator henkilöstö

Ei enää massiivisia päivitystalkoita: Windows 10 keventää muuttokuormaa

Liiketoimintaamme johtaa Carunan johtoryhmä, jonka vastuulla on pitkän tähtäimen strateginen suunnittelu sekä neljäksi vuodeksi kerrallaan tehtävä liiketoimintasuunnitelma, jota tarkennetaan vuosittain. Näiden pohjalta kukin liiketoimintayksikköä tekee vuosittaiset toimintasuunnitelmansa. Toimintaa ja tavoitteiden saavuttamista seurataan säännöllisesti johtoryhmissä sekä Carunan johtoryhmässä, ja siitä raportoidaan hallitukselle.

Πώς λειτουργεί;:

Hartela on mukana Helsingin uusien alueiden rakentamisessa ja aloitti vuonna 2018 Asunto Oy Helsingin Jätkäsaaren Pollarin rakentamisen. Jätkäsaaressa Hartelalla on kolmen hankkeen korttelikokonaisuus, josta ensimmäisen hankkeen Asunto Oy Jätkäsaaren Pollari Helsingin rakentaminen on aloitettu syyskuussa 2018. Pollari valmistuu vuonna 2020 ja on valmistuessaan Jätkäsaaren korkein asuinrakennus. 16-kerroksisessa Pollarissa ylimmistä kerroksista on esteetön näköala kauas merelle.