Toiminimen verotus 2019

Toiminimen verotus 2019

Toiminimen verotus 2019

Toiminimen Verotus ja Arvonlisävero

Toiminimen tuloksesta maksettava tulovero perustuu jaettavaan yritystuloon. Se verotetaan yrittäjän henkilökohtaisena tulona ja jaetaan oletuksena pääomatulo- ja ansiotulo-osuuksiin. Yrittäjä ei nosta palkkaa vaan tekee ns. yksityisottoja, jotka eivät vaikuta verotettavaan yritystuloon. Yrittäjän tulee itse huolehtia, että rahaa jää myös verojen maksuun. Verot maksetaan ennakkoverona ja tarvittaessa ennakon täydennysmaksuna ja korollisena jäännösverona.

Toiminimen verotus 2019

Henkilöiden tuloverotus muuttuu 2018-2019

Siirtyminen OmaVero-järjestelmään tapahtuu vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2016 OmaVero-järjestelmään siirrettiin perintö- ja lahjaverotus. Vuoden 2017 alussa OmaVeroon siirrettiin arvonlisäverojen ja työnantajasuoritusten hoitaminen. Marraskuussa 2017 OmaVeroon siirrettiin yhteisöjen (kuten osakeyhtiöiden ja osuuskuntien) tuloverotus. Marraskuussa 2018 on vuorossa yksityishenkilöiden tuloverotuksen siirtäminen OmaVeroon.

Toiminimen verotus

Ansiotulon ja pääomatulon jakautuminen riippuu toiminimen nettovarallisuudesta. Nettovarallisuuden laskemiseen käytetään yleensä edeltävän verovuoden tietoja. Jos elinkeinotoiminta on vasta alkanut, käytetään laskemisessa saman vuoden nettovarallisuutta. Nettovarallisuus saadaan vähentämällä yrityksen veronalaisista varoista vähennyskelpoiset velat. Jos toiminimi on maksanut ennakonpidätyksen alaista palkkaa, lisätään näistä 30 % nettovaroihin.

Anna elinkeinotoiminnan veroilmoitus viimeistään 2.4.2019

Elinkeinotoiminnan veroilmoituksen lisäksi saat esitäytetyn veroilmoituksen henkilökohtaisista tuloistasi. Tarkista tiedot ja täydennä niitä tarvittaessa viimeistään 2.4.2019. Yrittäjä ja hänen puolisonsa antavat veroilmoituksensa samaan aikaan. Myös esitäytetyn veroilmoituksen tiedot voit antaa OmaVerossa.

Toiminimi ja arvonlisävero

Yksityisen elinkeinonharjoittajan eli ns. toiminimen tulos lasketaan elinkeinoverolain säännösten mukaan vähentämällä veronalaisesta tulosta sen hankkimisesta aiheutuneet menot. Mahdollisten aikaisempien vuosien elinkeinotoiminnan tappioiden vähentämisen jälkeen saadaan verotettava tulo, josta on vuodesta 2017 alkaen vähennetty verotuksessa viisi prosenttia (yrittäjävähennys). Yrittäjävähennyksen vähentämisen jälkeen laskettu yritystulo jaetaan verotettavaksi yrittäjän henkilökohtaisena ansio- tai pääomatulona.

Veroarkistot

Alv-rekisteriin kuuluminen on pakollista, jos yrityksen liikevaihto ylittää 10 000 euroa vuodessa. Tietyt alat (esim. terveyden- ja sairaanhoitopalvelu) eivät ole alv-velvollisia, eivätkä näiden alojen toimijat voi hakeutua alv-rekisteriin. Kuitenkin alle alv-rajan jäävät, “vapaisiin” toimialoihin kuuluvat yritykset voivat hakeutua vapaaehtoisesti alv-velvollisiksi. Miksi sitä kannattaa harkita?

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Toiminimi on nopea ja helppo perustaa, ja siinä on vähemmän paperitöitä kuin osakeyhtiössä. Moni yrittäjä aloittaakin liiketoiminnan yksityisenä elinkeinonharjoittajana, eli kansankielellä toiminimellä. Toiminnan kasvaessa voi kuitenkin tulla ajankohtaiseksi siirtyä toiminimestä osakeyhtiöksi, esimerkiksi verotuksellista syistä. Tänä vuonna myös osakeyhtiön alkupääomavaatimus poistettiin, joten osakeyhtiön perustaminen on helpompaa kuin koskaan aiemmin. Erittelemme tässä blogipostissa viisi syytä vaihtaa osakeyhtiöön.

Veroilmoitusten määräpäivät vuonna 2019

Arvonlisäveroilmoitus tulee antaa, jos taiteilija on merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Ilmoitus annetaan, vaikka vuoden aikana ei olisi ollut arvonlisäverollisia myyntejä tai ostoja. Verohallinto ei lähetä oma-aloitteisten verojen maksamiseen erillistä tilisiirtolomaketta. Kaikesta arvonlisäverollisesta toiminnasta annetaan vain yksi arvonlisäveroilmoitus, vaikka toimintaa olisikin harjoitettu useammalla paikkakunnalla tai toimipisteessä.

Toiminimen ennakkovero

Yleisesti ottaen jako ansio- ja pääomatuloon perustuu nettovarallisuuteen, joka tarkoittaa elinkeinotoiminnan varojen ja velkojen osuutta. Toiminimen varoihin katsotaan kuuluneeksi vain yritystoiminnan varat, joita voivat olla esimerkiksi koneet, kalusto, tavarat, kiinteistöt, myyntisaamiset sekä käteisvarat. Puolestaan velkoja ovat esimerkiksi ostovelat tai pankkilainat. Jos yrittäjällä on velkoja enemmän kuin varoja, ei hänellä ole nettovarallisuutta. Mikäli yrittäjällä on enemmän nettovarallisuutta, sitä suurempi osa yrityksen tulosta verotetaan pääomatulona.

Mitä edustuskulut ovat?

Edustusmenoina pidetään Verohallinnon ohjeen mukaan asiakkaisiin, liiketuttaviin tai muihin elinkeinonharjoittajan elinkeinotoimintaan vaikuttaviin henkilöihin kohdistuvia vieraanvaraisuudesta tai muusta huomaavaisuudesta aiheutuneita menoja, joilla elinkeinonharjoittaja pyrkii uusien liikesuhteiden luomiseen, entisten säilyttämiseen tai parantamiseen taikka muutoin toiminnan edistämiseen. Edustusmenot kohdistuvat yhtiön ulkopuolisiin tahoihin.

Perhehoitajan verotus

Kaikki lääkärin ammattiin johtavan peruskoulutuksen Suomessa suorittaneet voivat ryhtyä ammatinharjoittajiksi. Lääkäri ei tarvitse aluehallintovirastolta varsinaista lupaa aloittaessaan ammatinharjoittamisen, mutta Valvirasta on haettava kirjallisesti lupa harjoittaa lääkärin ammattia laillistettuna ammattihenkilönä. Lisäksi aluehallintovirastolle on tehtävä kirjallinen ilmoitus vastaanottotoiminnan aloittamisesta sille aluehallintovirastolle, jonka alueella palveluja pääsääntöisesti annetaan. Ks. Luvat ja ilmoitukset viranomaisille.

Käsitöiden myynti ilman toiminimeä

Itse tehtyjen tuotteiden myynti kirpputoreilla tai myyjäisissä herättää kysymyksiä käsityöharrastajien keskuudessa. Esimerkiksi käytettyjen vaatteiden myynti ilman toiminimeä tai yritystä vaikkapa kirpputorilla on niin pienimuotoista, ettei siitä tarvitse tehdä verottajalle selvitystä. Kuitenkin kaikki käsitöiden myynti ilman toiminimeä tai muuta yritystä on veronalaista tuloa, minkä vuoksi se on aina ilmoitettava verottajalle.

Verotettavan tulon määrittäminen

Elinkeinotoiminnan verotettavan tulon määrittämisessä sovelletaan EVL:n säännöksiä. EVL:ssa ei juuri ole pelkästään yksityisliikettä koskevia erityissäännöksiä. Sellainen on kuitenkin EVL 16 §:n 1 kohdan säännös, jonka mukaan elinkeinonharjoittaja ei saa vähentää puolisolleen tai verovuonna enintään 14 vuotta täyttäneelle lapselleen maksa-maansa palkkaa. Palkanmaksu puolisolle ei olisikaan tarkoituksenmukaista, koska yrityksen ansiotulo-osuus voidaan jakaa yrittäjäpuolisoiden kesken.

Jätä yhteydenottopyyntö

Kasvattilapsella tarkoitetaan tässä laissa lasta, jota kasvatetaan muutoin kuin vastikkeesta muun henkilön kuin vanhempiensa, ottovanhempiensa tai jommankumman vanhempansa puolison luona ja jonka elättämisen perusteella kenelläkään muulla ei ole oikeutta tässä laissa säädettyihin lapsesta annettaviin vähennyksiin. Jos lapsi on verovuonna ollut kahden tai useamman henkilön kasvattilapsena, saa vähennykset se kasvattivanhemmista, jonka antama elatuksen aika verovuonna on pisin.

Fiksu pienyrittäjä tuntee verovähennysvinkit

Tekijänoikeuskorvaukset ovat veronalaista tuloa, ja niitä verotetaan henkilökohtaisena ansiotulona. Perikunnalle maksettavia tekijänoikeuskorvauksia verotetaan pääomatulona. Saamme asiakkaidemme veroprosentit vuosittain tammi–helmikuun vaihteessa suoraan verottajalta. Verokorttia ei siis tarvitse lähettää Sanastoon, jollet halua muuttaa veroprosenttiasi. Voit tarkistaa Sanastolle toimitetun veroprosenttisi oma.sanasto.fi-palvelusta.

Verokoulutuksesta lisäpotkua verotietämykseen

Verokoulutus ja verotus ovat tietynlaisena edellytyksenä hyvinvointiyhteiskunnalle, koska verotus käsittää kaikki sellaiset toimet, joita verojen määrääminen, perintä, maksaminen, oikaiseminen, kantaminen ja valvonta pitävät sisällään. Verotus mahdollistaa hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisen, ja veroilla kustannetaan muun muassa terveydenhuoltoa, koulutusta ja muita kansalaisten tarvitsemia palveluita sekä sen avulla rahoitetaan valtion tulonsiirrot.

Yksityinen elinkeinonharjoittaja

Yksityinen elinkeinonharjoittaja tunnetaan myös nimillä toiminimi ja ammatinharjoittaja. Toiminimi soveltuu yritysmuodoksi parhaiten silloin, kun myyt omaa työtäsi yksin. Toiminimi on yleinen yritysmuoto esimerkiksi kampaajilla ja se onkin toiseksi yleisin yritysmuoto Suomessa osakeyhtiön jälkeen. Vuonna 2019 Suomessa on yli 200 000 yksityistä elinkeinonharjoittajaa.