Kiinteistösihteeri koulutus

Kiinteistösihteeri koulutus

Kiinteistösihteeri koulutus

Isännöitsijä ja kiinteistösihteeri

Koulutus on tarkoitettu sinulle, joka työskentelet isännöitsijänä vaativissa kohteissa, kiinteistömanagerina tai johto-, asiantuntija- tai kehitystehtävissä isännöintiyrityksessä. Koulutus antaa sinulle valmiudet vastata kokonaisvaltaisesti kiinteistökohteiden toiminnasta, kehittämisestä ja johtamisesta. Tutkinnon suorittamisaika on yksilöllinen, noin 1 vuosi. Aiemmin hankittu osaaminen vaikuttaa koulutuksen kestoon.

Valkeakosken ammattiopisto

– Tulin kesätöihin vuonna 2004 tuuraamaan vähän kaikenlaisissa toimistotöissä: maksoin laskuja, tein asiakaspalvelua ja myyntiä ja hoidin kahvituksia. Kasvavalla toimistolla riitti töitä, ja Riitta sai jatkaa myöhemmin syksyllä tuntityöläisenä ja joulukuusta alkaen vakituisena työntekijänä. Työnkuvaan kuului aluksi monenlaiset toimistotyöt ja myynti, kunnes kiinteistösihteerin työt alkoivat joulukuussa 2005.

Isännöinnin ammattitutkinto

Isännöinnin ammattitutkinto on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat toimineet kiinteistöalan tehtävissä (esim. isännöitsijänä, kiinteistöpäällikkönä, kiinteistösihteerinä, vuokravalvojana tai kiinteistöalan kirjanpitäjänä) muutamia vuosia tai ovat vasta aloittaneet isännöintitehtävissä. Tutkinnon osaamisala on asunto-osakeyhtiön isännöinti ja koulutus toteutetaan joustavasti verkko-opiskeluna. Koulutukseen kuuluu 14 verkkoluentokertaa.

Kiinteistösihteeri koulutus

Kiinteistösihteeri, Isännöintipalvelu Lehtiö Oy, Raisio

Peruutusehto
Koulutukseen valituille vahvistetaan koulutuspaikka erillisellä kutsulla. Kutsutulta pyydetään kirjallinen vahvistus opiskelupaikan vastaanottamisesta. Vahvistus on sitova. Samalla opiskelija sitoutuu mahdollisen opiskelijamaksun maksamiseen. Mikäli opiskelija keskeyttää koulutuksen kolmen viikon jälkeen koulutuksen alkamisesta, mahdollisesti maksettua opiskelijamaksua ei palauteta ja se veloitetaan kokonaan.

Kiinteistösihteeri koulutus

KeyCon

Isännöinnin Auktorisointi ISA ry. on perustettu vuonna 1987. ISA:n taustalla ovat Suomen Kiinteistöliitto ry. ja Suomen Isännöintiliitto ry. ISA ylläpitää ja kehittää isännöinnin auktorisointijärjestelmää, auktorisoi isännöintiyrityksiä ja valvoo niiden toimintaa.Toiminnallaan ISA edistää ammattimaista ja kehittyvää isännöintiä sekä pitkäjänteistä kiinteistöjen ylläpitoa. ISA-yhteisöön kuuluu 195 isännöintiyritystä ja -toimipaikkaa.

Isännöinnin ammattitutkinto IAT Oulu

Koulutuksella varmistat ammattitaitosi isännöitsijänä. Hallitset alalla vaadittavat talousasiat, lait ja säädökset sekä korjausrakentamishankkeet. Osaat myös palvella asiakkaita ja sidosryhmiä sujuvasti. Ymmärrät isännöinnin roolin keskeisenä osana kiinteistöliiketoimintaa. Isännöinnin ammattitutkinnon opiskeltuasi toimit ammattitaitoisesti isännöinnin tehtävissä. Osaat hoitaa tavanomaiset asunto-osakeyhtiön isännöintitehtävät.

Avoimet työpaikat, koulutukset ja uravinkit

Tapiolan Lämpö –konserni tarjoaa isännöinti-, asiantuntija- huolto-, kunnossapito- ja kuljetuspalveluita pääkaupunkiseudun asunto- ja kiinteistöyhtiöille. Konsernissa työskentelee noin 300 kiinteistöalan ammattilaista ja sen liikevaihto on noin 25 M€. Tapiolan Lämpö-konserniin kuuluu emoyhtiö Tapiolan Lämpö Oy:n lisäksi Olarin Huolto Oy ja Myllärimäen Lämpö Oy ja Karakallion Huolto.

Monipuoliset tehtävät 

Päivät koostuvat useista pienistä tehtävistä, joten odotamme sinulta järjestelmällisyyttä, paineensietokykyä ja tarkkuutta. Sinulla on kokemusta kiinteistö- ja/tai isännöintialalta, sekä vähintään ymmärrystä taloushallinnosta. Olet iloinen ja aikaansaava asiakaspalvelun ammattilainen. Englanninkielen taidosta on hyötyä asiakaskohtaamisissa ja eduksesi katsotaan myös Visma Fivaldi -järjestelmän osaaminen.

Isännöinnin at

Kiinteistöpalvelualalla varautuminen talvea varten alkaa jo varhain syksyllä. Mutta mitä varautuminen tarkoittaa käytännössä? Mitä kiinteistöjen, asukkaiden kuin kiinteistönhoitajien tulisi ottaa huomioon talven lähestyessä? Tämän tietää Karoliina Stenvik, Lännen Kiinteistöpalvelu Oy:n asiakaspäällikkö. Nuoresta iästä huolimatta naisen ura yrityksessä ja alalla on kestänyt jo yli kymmenen vuotta. Talvia…

Auroranlinna etsii isännöitsijää ja kiinteistösihteeriä

Kiinteistö Oy Auroranlinna on Helsingin kaupungin kokonaan omistama vuokrataloyhtiö. Kaikki yhtiön omistamat asunnot ovat vapaarahoitteisia. Yhtiö hallinnoi omien kiinteistöjensä lisäksi Oy Helsingin Asuntohankinta Ab:n omistamia asuntoja. Yhtiön hoidossa on yhteensä yli 6000 asuntoa. Auroranlinna tarjoaa henkilöstölleen mielenkiintoiset ja monipuoliset työtehtävät sekä hyvät puitteet työskentelylle ja ammattitaitoisen yhteisön tuen. Auroranlinnassa noudatetaan Avainta Ry:n työehtosopimusta.

πως βλέπουμε εμείς τον εαυτό μας και πως μας βλέπουν οι άλλοι Πακέτο εξωτερικής μπαταρίας για Acer Aspire 5235

Itä-Suomen Biopankki on käynnistämässä toimintaansa. Biopankkiin kerätään ihmisperäisiä näytteitä tavallisten hoitotoimenpiteiden yhteydessä, ja sinne siirretään myös aiemmin koottuja näytekokoelmia. Näytekeräys alkaa ensin pilottiluontoisesti muutamalla Kuopion yliopistollisen sairaalan klinikalla, sen jälkeen muualla KYSissä sekä Pohjois-Karjalan, Mikkelin ja Savonlinnan keskussairaaloissa.

καραγκιοζης φιγουρες κατασκευη αγλαια λουτσα αρτεμιδα hotel

μουδιαζουν τα χερια μου τη νυχτα «Χρόνια πολλά στην όμορφη γυναίκα μου. Είσαι η καλύτερη φίλη μου και είμαι ευγνώμων για εσένα, κάποιες φορές θέλω να το πω στον κόσμο. Γενναιόδωρη, ευγενική, συμπονετική, ανιδιοτελής, ταπεινή, σκεπτική, υπομονετική και πιστή. Μόνο ελάχιστα από τα χαρακτηριστικά με τα οποία θα μπορούσα να σε περιγράψω. Σε ευχαριστώ γι αυτό που είσαι, είναι ένας τυχερός άντρας. Σ’ αγαπώ», ανέφερε ο διάσημος σύζυγός της, πλέκοντας το εγκώμιο της σταρ και πείθοντάς μας πως αυτός ο έρωτας είναι ό,τι θα είχαμε ονειρευτεί όλες!

Sosiaalinen media

Sunnuntaiaamuna matkasi joukko asukaspuheenjohtajia sekä Hyvinkään Vuokra-asuntojen henkilökuntaa asukaspuheenjohtajien koulutus- ja virkistysmatkalle Tallinnaan. Menomatkalla käytiin läpi asukaspuheenjohtajien kansion sisältö sekä kerrattiin miten toimitaan mahdollisissa asumishäiriötilanteissa. Tallinnassa käytiin vierailemassa Viron ulkoilmamuseossa.

Pätevyysvaatimukset

Työkokemuksesta saa 5 pistettä per vuosi. Pätevyyden edellytyksenä on työskentely hakuhetkellä päätoimisena isännöitsijänä sekä vähintään 3 vuotta kokemusta päätoimisesta isännöinnistä viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Yhden vuoden voi korvata viiden vuoden muulla alan kokemuksella, esimerkiksi kiinteistösihteerin, kirjanpitäjän tms. tehtävillä. Korvaukset katsotaan tapauskohtaisesti.