Alanko

Alanko

Alanko

Navigointivalikko

Kirjailija Katja Kettu ja muusikko Ismo Alanko ovat tehneet Johnny Knigan kanssa kustannussopimuksen Ismo Alangon elämäkerrasta. Teos ilmestyy vuonna 2021. ”On mahtavaa päästä tekemään töitä arvostamansa muusikon ja sanankäyttäjän kanssa. Luulen, ettei tästä tule ihan tavanomaista rockelämäkertaa”, kommentoi Katja Kettu hanketta.  Ismo Alanko (s. 1960) on tehnyt huikean 40-vuotisen uran muusikkona, säveltäjänä ja sanoittajana. Julkinen…

Ismo Alanko

Konserteissa kuullaan läpileikkaus Alangon tuotannosta, kun Hassisen Kone, Sielun Veljet sekä Alangon omat produktiot pukevat orkesterisovitukset niskaansa. Kuultavien kappaleiden joukossa ovat muun muassa Kun Suomi putos puusta, Hullun paperit, Ekstaasiin, Kaiken maailman kehtolaulu, Muoviruusuja omenapuissa sekä Harsoinen teräs. Luvassa myös uutta musiikkia, jota Alanko on säveltänyt varta vasten sinfoniaorkesterin kanssa esitettäväksi.

Alanko

Ismo Alanko palaa Beethoven-albumillaan rockin äärelle ja syleilee syntetisaattoreita

Kun Ismo Alangon tuoreen Minä halusin olla niin kuin Beethoven -albumin avausraita Suomarssi käynnistyy, elektroninen ja takova äänimaisema tuo hetkeksi mieleen Godfleshin ja Killing Joken kaltaiset teollisten rytmien pioneerit. Vaikutelma karisee seuraavilla kappaleilla, mutta saa silti kuuntelemaan uutuutta herkällä korvalla: mitä musiikillisia korpimaita suomalaisen rockin kameleontti tällä kertaa luotaa?

Alanko

Kiitos varauksestasi!

Hei, oikein isot kiitokset teille olemassa olostanne! Sain tänään
postissa Parov Stelarin Coco-levyn, hyvää kannattaa odottaa ja eihän tuo
toimitusaika edes pitkä ollut. Tällaisen oudomman levyn hommaaminen on
yleensä ollut vaikeampaa, mutta teidän kauttanne tilaaminen oli todella
helppoa. Jatkakaa samaan malliin, varmasti lisääkin tilaan teiltä 🙂
Mukavaa kevättä teille, terveisin tyytyväinen asiakas

Alanko

Ismo Alanko palaa Kuopion Musiikkikeskukseen

Ismo Alanko palaa jälleen Kuopion Musiikkikeskukseen ensi lokakuussa. Tänä keväänä uuden albumin julkaissut Alanko konsertoi Konserttisalissa 19.10 klo 19. ”Minulle tarjottiin kahta keikkaa samalle päivälle. Jouduin valitsemaan joko Fuengirolan tai Kuopion. Valinta oli helppo: Kuopion Musiikkikeskus on yksi parhaita keikkapaikkoja niin yleisön kuin puitteittensakin puolesta!”, Ismo Alanko kehuu. 

Sidan eller ljudet hittades inte

“Olen oman työurani aikana tukenut lapsia ja nuoria ja tutkinut muun muassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen nuorten hyvinvointia ja lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia. Lapsia ja nuoria tuetaan parhaiten läsnäolevien aikuisten kautta, ja tämän takia perheiden ja ammattilaisten jaksamista tulee tukea. Monissa perheissä on ongelmia pelaamisen ja nettiriippuvuuden kanssa. Tämän takia koulun tulisi säilyä paikkana, jossa laitteiden käyttö pysyy kohtuuden rajoissa. Laitteet eivät korvaa opettajia”, Alanko toteaa.

Alanko

Ismo Alanko

Vuonna 1960 syntynyt Ismo Alanko on noussut pitkän uransa kuluessa yhdeksi suomalaisen rockin kiistattomista suuruuksista, joka on osoittanut merkittävyytensä niin sanoittajana kuin säveltäjänäkin. Hassisen kone. Sielun veljet. Sooloura. Useita hittejä. Teatteri-, elokuva- ja televisiomusiikkia. Jokunen näyttelijänroolikin. Juha Vainio -palkinto vuonna 2003. Paljon omaleimaista, monipuolista musiikkia ja hienoja tekstejä. Ismo Alangolla riittää meriittejä.

Kajaani Fest: Ismo Alanko, Litku Klemetti, Jarkko Martikainen & Luotetut Miehet, Dai Kaht ym.

Musiikillisilla ambitioillaan perinteiseen rock-ilmaisuun välillä reiluakin etäisyyttä ottaneen Alangon fokus on nyt tiukasti ytimessä. Käsillä on albumi, jolla villisti räimivän kitaran piiskaama adrenaliinitsunami muistuttaa Hassisen Koneen ja Sielun Veljien varhaisilla keikoilla koetusta hurmiosta. Tällä kertaa äänitilaa täyttävät Alangon lisäksi vain Apocalypticassa vaikuttavan Mikko Sirénin raskasiskuiset rummut ja Artturi Tairan syntsat, ohjelmointi ja taustalaulu.

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

– Oma henkilökohtainen suhteeni Samun kanssa on ollut aina ollut hyvä. Hänen kehityksensä eteen tehtiin töitä ja hän saikin miesten pelejä tililleen nuorukaisena jo Kiistossa. Myöhemmin hän hakeutui omasta tahdostaan Jaroon ja siirtyi sinne. Jarossa hän ansaitsi omalla työllä ja onnistumisillaan paikan avauksessa ja päätti siirtyä edelleen eteenpäin urallaan.

Päävalikko

Minä halusin olla niin kuin Beethoven -albumi on takuuvarmaa Ismo Alankoa. Albumilta on kuultu kevään mittaan Voi ei! ja Nuorena nukkuneet –singlet ja tällä viikolla päästään nauttimaan sen koko annista. Suuren osan albumin kappaleista Alanko on soittanut itse ja sen tuotannosta vastaavat Alangon pitkäaikainen yhteistyökumppani Riku Mattila, sekä Pariisin Kevät -yhtyeestä tuttu Artturi Taira.

Etsi

Suomalaisen rockin legenda Ismo Alanko julkaisi Minä halusin olla niin kuin Beethoven -nimisen uuden albumin perjantaina 17. toukokuuta. Levyn ensimmäinen maistiainen, ronskisti rokkaava ja isolla pensselillä maalaava Voi ei! julkaistiin maaliskuussa ja toinen singlelohkaisu, omakohtaisen tarinan rappioromantiikan ihannoinnista ja sen seurauksista kertova Nuorena nukkuneet ilmestyi juuri levyn alla perjantaina 10. toukokuuta.

Uudenmaan Vihreiden ehdokkaana eduskuntavaaleissa

Olen psykologi Katarina Alanko Kauniaisista, työskentelen Åbo Akademissa ja toimin Kauniaisissa ensimmäisen kauden valtuutettuna. Tärkeitä teemoja minulle ovat lasten ja nuorten hyvinvointi, yhdenvertaisuus, sekä ilmastokysymykset. Olen perehtynyt näihin teemoihin myös tutkijana. Lasten ja nuorten parissa koulupsykologina työskennelleenä tunnen myös koulumaailman haasteet. Tutustu kotisivuuni ja tule mukaan kampanjoimaan! Share